Lisäosa Woocommerce -verkkokaupan inventaarioon – uusia ominaisuuksia julkaistu
Olen lisännyt nyt uusia ominaisuuksia toteuttamaani Woocommerce -verkkokaupan inventaario-/tuoteraportti -lisäosaan.
Kate- ja myyntitiedot verkkokaupassa
Uusien ominaisuuksien avulla käyttäjä voi nyt hakea myyntejä haluamansa kuukauden, tai vuoden ajalta siten, että raportti näyttää tuoterivillä kyseisen ajanjakson myyntien summat ja katteen (kuvassa kaksi viimeistä saraketta) :
Lisäksi raportilla voi nyt hakea tiedot siten, että myyntihinnassa näytetään ensisijaisesti mahdolliset ale -hinnat. Mikäli tuote ei ole alennuksessa, niin raportti käyttää tuotteen ovh -hintaa.
Variaatiotuotteiden (esimerkiksi t-paita, mistä on monta eri kokoa tilattavissa) kohdalla raportti näyttää nyt yhteenvetorivin aina tuotteen alla ennen seuraavaa tuotetta. Tämän avulla siis näkee kootusti sen montako kappaletta esimerkiksi tiettyä paitaa on mennyt yhteensä, kokoja erikseen erottelematta:
Verkkokaupan inventaario edessä?
Kyseinen lisäosa auttaa sinua tekemään inventaarion Woocommerce -verkkokauppaan. Lisäosaa on asennettu nyt +10:lle asiakkaalleni ja jatkokehitän sitä koko ajan saamieni palautteiden perusteella. Mikäli kiinnostuit, niin katso tarkemmat tiedot alla olevasta linkistä. Hintaa lisäosalla on 60€ +alv%, ja siihen sisältyy halutessasi myös lisäosan asennus ja testaus omaan verkkokauppaasi.